Tänään sattui

Laajakastatonta elämää

Blogissani oli eilen hiljaista. Meillä katosi aamupäivällä laajakaistayhteys, eikä se ole vieläkään kunnossa. Päätimme vaimoni kanssa viettää 80-lukua. Meille ei edes tullut mieleen, että olisimme voineet käyttää verkkoa läppäreillämme kännykkäyhteyden avulla. Päivitykseni jäi tekemättä. 

Taloyhtiön kaapeleissa on vikaa. Olen oppinut, että yhteydet ovat kaksisuuntaiset ja paluulinjat on kytketty pois. Paluuyhteydestä tulee kuulemma häiriöitä. Tänään olemme alkaneet käyttää kännyköiden suomia yhteyksiä sometteluun, joten emme sairastune vian vuoksi kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. 

T-sairaalassa

Minulta otettiin aamupäivällä luuydin- ja verinäyte. Minua neuvottiin sairaalassa menemään laboratorioon. Perillä ihmettelin, pitääkö minun ottaa jonotusnumero vai ei, kun minulle oli varattu aika. Tai oikeastaa kaksi: verikoe klo 9.30 ja luuydinnäyte klo 10.00. 

Kysyin muilta odottajilta ja kuulin, etten tarvitse numeroa. Aikani odotettuani kävin kuitenkin nappaamassa lapun, mutta pian minut kutsuttiin nimellä sisään. 

Yllätyksekseni molemmat toimenpiteet tehtiin samassa tilassa. Paikalla oli vain kaksi naista, lääkäri ja laborantti. Minulta kysyttiin, olenko allerginen puudutusaineille. Olenhan minä, jollekin. Tyksin järjestelmässä ei ollut kyseistä tietoa, enkä minä muistanut. Meikussa asia on ollut kunkin näytteen ottajan tiedossa siitä lähtien, kun sain reaktion.

Soitin Meikkuun siirrehoitajalle. Onneksi sain yhteyden. Ei selvinnyt, mille olen allerginen, mutta selvisi, mitä viimeksi on käytetty. Se riitti.

Kuulin, että Helsingistä on tullut aika vähän potilastietoja minusta, sekin jonakin skannauksena. Tiedot eivät ole Tyksin järjestelmässä. Meikku suunnitteli kesäkuun jälkeistä luudyinnäytteen ottoa vasta joulukuulle, mutta täällä haluttiin tehdä se jo nyt, jotta alkavat saada minua koskevia tietoja järjestelmään. 

Eri yliopistolliset sairaalat tietenkin päätyvät kilpailutusten seurauksena erilaisiin tietojärjestelmiin. Ilmeisesti ainakaan tässä tapauksessa ei ole sellaista liittymäpintaa, joka mahdollistaisi tiedonsiirron.   

Lääkäri halusi ottaa näytteen lonkasta. Hänellä oli tosi lujat näpit. Hän etsi sopivaa paikkaa sormella painellen. Kylläpä tuntui. Sopivaa ei löytynyt alhaalta, joten hän jatkoi "pahoinpitelyä" rintalastaa vasten. 

Tällä kertaa puudutuspistos oli aika lempeä. Mielestäni niitä on Meikussa tehty useita. Tämä lääkäri tuntui pistävän vain kerran ja antoi aineen vaikuttaa pidempään kuin meikkulaisilla on tapana. On myös mahdollista, että puudutusaine vaikutti niin nopeasti, etten huomannut muita pistoksia.

Näytteen imuttaminen tuntui todella ikävältä tällä kertaa, molemmat kerrat. Onneksi näytteet tulivat helposti. Imemimen heijastui eri puolille päätä. Tällaista en muista ennen kokeneeni.

Sairaalassa on nähtävillä Kupittaan Saveen liittyviä valokuvia. Tehdas on sijainnut T-sairaalan paikkeilla. Asuin opiskelijana kaksi ensimmäistä lukuvuotta vanhan pariskunnan omistaman omakotitalon yläkerrassa. Muistelen, että isäntä oli jäänyt eläkkeelle Kupittaan Savesta.

Lähdin kävelemään kotiinpäin. Huomasin Tyksin edustalla kauppakorkeakoulun kohdalla vanhan kilometritolpan. Olen minä sen varmaan nähnyt jo kauan sitten. Mukavaa että sen annetaan olla tuossa. Tuo punainen teksti on varmaan suunnilleen niiltä ajoilta, kun aloitin opiskelun. Kaikki lukijat eivät ehkä tiedä tai muista, mitä SMP tarkoittaa.

Kun katselin tätä tuttuakin tutumpaa maisemaa opiskeluvuosiltani, tunsin syvällä rinnassani jotakin, jota en osaa kuvata.

Kauppakorkeakoulu pilkottaa oikealla

Uimahalli-teksti on varmaan sama kuin silloin ennen

Kävin kauppakorkeakoululla. Rakennuskompleksi on laajentunut paljon 40 vuodessa. Tuttuakin oli jäljellä. Mitähän aulassa olevat opiskelijat olisivat sanoneet, jos olisin näyttänyt heille aulan seinältä paikan, jolla olleelle ilmoitustaululle tenttitulokset ilmestyivät kaikkien nähtäville.

Ajattelin käydä parturissa, kun kerran olin liikkeellä ja tukka oli venähtänyt. Ensimmäisen näkemäni alan liikkeen ikkunasta selvisi leikkuun hinta: 35 euroa. Kuulostaa stadin hinnoilta.

Seuraava paikka näytti etniseltä, mikä termi ei liene asianmukainen, mutta en keksi parempaakaan. Hinnat alkaen 13 euroa. Astuin sisään. Vastaanotto oli ystävällinen. Pääsin nopeasti "pukille". Kävi ilmi, että parturit ovat kurdeja.

Hyvin nuori kaveri otti lettini käsittelyyn. Hän oli hyvin hiljainen, mutta sinnittelin juttua. Kävi ilmi, että hän on ollut Suomessa vasta vuoden. Hän pystyi siihen nähden keskustelemaan hämmästyttävän hyvin. Vanhempi parturi, joka on ollut Suomessa toistakymmentä vuotta, tulkkasi välillä.

Kaveri hoiti homman varsin nopeasti. Pyysin häneltä verollista hintaa. En tiedä ymmärsikö hän, mutta hän löi kassaan 13 euroa ja sain kuitin. Hattua nostan näille yrittäjille.

Tällaisen sain

Aasinsiltoja

Tämä artikkeli yhdistää aasinsilloin kolme teemaa. Vai pitäisikö puhua yhdestä aasinsillasta, koska liitän aika väkinäisesti ja löyhästi yhden asian alle? Kun luette huomaatte minkä.

Rafael Saifulinin Onnen hevonen seisoo Yliopistonkadun siinä osassa, joka on muutettu kävelykäduksi.

Kuvanveistäjä Saifulin syntyi Neuvostoliitossa, mutta asuu Suomessa. "Saifulin mukaan Onnen hevonen on kaupunkiympäristöön mukautettu satumainen näkemys onnesta", kertoo Turun Sanomat teoksen ilmestymisen jälkeen vuonna 2005.

Teoksen pinnassa on kaikenlaisia esineitä ja keskiaikaisia kilpikuvioita.

Toivottavasti tämänvuotinen Nälkäpäivä-keräys onnistui hyvin.

Onnea toivon tähänkin toimintaan. Huomasin jokin aika sitten tällaisen Turun Forumissa. Kuulostaa fiksulta. Vaatepuun verkkosivuilta selviää, että liike toimii kolmella paikkakunnalla: Järvenpäässä, Tampereella ja Turussa. Ilmeisesti konsepti on hyvä.

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa Helsingissä muuttomme jälkeen.

Kun olimme melkein matkamme ensimmäisellä etapilla, vaimoni muisti, että meillä unohtui muutossa kolme matkalaukkua Herttoniemen kotimme kellarivarastoon.

Poikkesimme toisen etapin jälkeen hakemaan ne.

Odotimme uutta omistajaa alapihalla. Hän ilmestyi paikalle kaksi orkideaa mukanaan.

Hän antoi ne meille astioineen päivineen, koska hän on niin onnellinen hänelle myymästämme asunnosta. Olipa yllätys. Lasiastian hän on peräti itse tehnyt. Kiitos yllätyksestä AF. jos satut lukemaan tätä!

Hän vapautti meidät muuttamaan Turkuun ja me teimme hänet hyvin onnelliseksi. Hän odottaa meitä vieraakseen, kunhan on saanut asunnon remontoiduksi. Ei aivan tavanomainen asuntokauppa.

Mitä lentolaukuissamme oli? Yksi oli tyhjä ja kahdessa oli Luverne Oy:n papereita. Kyseistä yritystämme ei ole enää olemassa, joten paperit kansioineen ja pahvikoteloineen ovat kerrätystavaraa.



Aforimi: Kannattaa alkaa varhain vanhaksi, jotta ehtii varmasti nauttia siitä. 

Kakola 1

Tuskin kenellekään on epäselvää, mikä on Kakola. Vankilahan se on, tsaarinajoilta alkaen. Paitsi että ei ole enää, mutta siitä myöhemmin.

Kävin eilen kävelyllä Kakolanmäellä. Sinne ei ollut asiaa opiskeluaikoinani, ja onneksi ei minua myöskään viety sinne väkisin.

Kakolaan tullaan pohjoissuunnasta Turun kahdeksannesta kaupunginosasta eli Portsasta tai Port Arthurista. Tämä hyvin säilynyt matalarakenteinen puutalokaupunki alue oli ennen työläisten kaupunginosa. Nykyään se on hyvin haluttu asuinalue. Port Arthur nimitys on peräisin kaukana idässä olevasta satamakaupungista, jonka Venäjä (johon Suomikin kuului) menetti sodassa japanilaisille. Joku muurari oli heittänyt työmaalla rakentavansa uutta Port Arthuria.

Täällä näet Portsaa ylhäältäpäin.

Kakolan pohjoiseen portaikkoon pääsee tietenkin Kakolankadulta.

Vankilan ovessa kuuluu olla tirkistysaukko.

Alueella on tuon synkän tiililinnan lisäksi muitakin rakennuksia. Täältä näet Kakolan ilmasta käsin.

Mitähän rakenteita nämä ovat? Onko vankeja käytetty katsomassa maisemia?

Nimi Kakola ei tiettävästi johdu vangeista. Sen arvellaan juontuvan mäen lähellä olleen sairaalan mielisairaista potilaista. Paikkaa on aikaisemmin kutsuttu Tallinmäeksi ja sitten Linnanmäeksi tai -vuoreksi.

Vankilatoiminnot siirtyivät uuteen Saramäen vankilaan vuonna 2007.

Minulta loppui eilen virta kännykästä kesken, joten tarina jatkuu.

Lykkyä Kekäläisille!

Juontaja  Mikko Kekäläinen Kristiina-vaimoineen ovat aloittaneet uuden elämän. He kokeilevat, miten espoolainen lapsiperhe selviää ilman autoa. He ovat aloittaneet projektin mainion positiivisella otteella ja kertovat kokemuksistaan blogissaan Carless Whisper. Käykääpä katsomassa.

On hienoa, että Kekäläiset tekevät lapsiperheen autottoman perheen elämän näkyväksi. Aiheesta kerrotaan myös Ylen sivuilla artikkelissa Mikko Kekäläinen: Olemme nyt espoolainen lapsiperhe ilman autoa ja se on mahtavaa!.

Tällaista tulee varmaan kokeilleeksi helpommin, jos tulee jokin kimmoke. Kekäläisten auto petti lomamatkalla kaukana kotoa ja se riitti. Olivat tosin jo aikaisemmin kypsytelleet ajatusta autosta luopumista.

Meidän pitkäaikainen autottomuutemme alkoi siitä, kun menetin työni ja samalla työsuhdeautoni lama-aikana vuonna 1993. Päätimme vaimoni kanssa kokeilla, miten autoton elämä sujuu. Minäkin olin jo ehtinyt jonkin verran pohdiskella autottomuutta. Nyt avautui tilaisuus. Kokeilumme venähti tälle vuosikymmenelle. Annoimme periksi, kun ikää karttui ja vaimoni polvi alkoi vaivata. Ensin meillä oli kimppa-auto vanhimman poikamme perheen kanssa ja nyt kokonaan oma.

Aloitimme kokeilumme espoolaisina kuten Kekäläisetkin. Kaikki viisi lastamme olivat vielä kotona. Asuimme omakotitalossa Laaksolahdessa.

Kekäläiset ajattelevat tekevänsä palveluksen lapsilleen, kun nämä oppivat kulkemaan itsenäisesti ilman kyydityksiä. Meidänkin lapset oppivat, joten varmasti Kekäläistenkin, jos kokeilu muuttuu elämäntavaksi.

Kekäläisten lapset ovat nuorempia kuin meidän alottaessamme. Kuopuksemme täytti yhdeksän myöhemmin samana vuonna, esikoisemme 16 hieman sen jälkeen, kun olimme astuneet uuteen arkeen. Neljä- ja seitsenvuotiaiden kanssa on työläämpää liikkua julkisilla ja muutoinkin.

Hatunnosto Kekäläisille ja onnea matkaan!

Do dii!

Olen jaksanut viime päivinä  touhuilla aika kivasti. Tänään sain järjestetyksi itselleni lisää tekemistä.  Toivotaan että siitä tulee hyvä kierre.

Olen tutkaillut muuttoruljanssin aikana täkäläisiä mahdollisuuksia osallistua taiteen tekemisen kursseille. Turun Sunnuntaimaalareilla on tarjolla monenlaista, muulloinkin kuin sunnuntaisin. Yhdistys on perustettu vuonna 1978.

Olen löytänut kursseja myös paikallisesta työväenopistosta. Kakskerrassa olevalla Paasikiviopistollakin on alan tarjontaa, eikä matka keskustasta ole ylivoimainen.

En ole saanut aikaiseksi ilmoittautua mihinkään, paitsi että nyt olen. Ei ole sytyttänyt. Olen ajatellut keskittyä omaan tekemiseen. Sitoutuminen on emmityttänyt, kun kun minulla toipilaan voimat.  

Kävin kevätlukukaudella TaiKin avoimessa piirustuskurssilla, jonka tämänsyksyinen osuus on jo alkanut. Mietin, jaksaisinko käydä täältä käsin. Tuntui liian raskaalta.

Olen tutkinut myös paikallisen ammattikorkeakoulun tarjontaan. Heillä on aika paljon avoimen korkeakoulun kursseja, mutta ne jakautuvat hyvin monille aloille. Löysin aika myöhään tiedon, että heillä onkin tänä syksynä kaksi tutkinto-opiskelijoille järjestettävää piirustuskurssia, ykkönen ja kakkonen, joille muutkin voivat osallistua avoimen kautta.

Asia jäi siihen. Toissapäivänä kuitenkin ryhdistäydyin ja soitin, mutta en saanut yhteyshenkilöitä langan päähän. Laitoin sähköpostiviestin ja eilen tuli vastaus, jossa kehotettiin ottamaan tiettyyn henkilöön, varmaankin kurssin opettajaan. Soitin ja jätin hänelle viestin. Sain häneltä puhelun tänään, kun olimme ostoksilla Lidlissä.

Mahdun vielä mukaan. Kurssikonsepti kuulosti joustavalta.  Hienoa, että minulla on nyt jotakin, joka laittaa minut hommiin. Luulen jaksavani. Tekeminen saattaa myös energisoida.    


Palaan kanavalle maanantaina.

TYKS

Tyks on kantakaupungin itäisessä osassa. Minun oli luovuttava eilisestä uhostani käydä kävellen Tyksin pääkallonpaikan labrassa. Matka on kolmisen kilometriä yhteen suuntaan ja olin hituroinut "aamupuuhissa".

Mieleeni tuli, että voisin mennä bussilla ja palata kävellen. Yritin saada verkosta selvää linjoista, mutta aikaa alkoi palaa ja luovutin. Jälkeenpäin sain todeta, että Fölin sivuilla olisi ollut reittiopas. Osa matkasta olisi jäänyt käveltäväksi, mutta ei kovin paljoa. Turun seudun joukkoliikennettä kutsutaan paikallisen kotoisasti Föliksi.

Bussireittiä etsiessäni tuli mieleeni myös kysymys, voiko matkan maksaa kuljettajalle.

Menin autolla ja selvisin perille puolen päivän jälkeen. Ajoin auton parkkiin U-sairaalan pääoven lähelle. Kävin kysymässä neuvonnasta, missä labra on. Reitti neuvottiin kartan avulla. Labra on A-sairaalassa, joka on jonkin matkaa U:sta etelään. Täällä voit tutustua alueen karttaan.

Menin A:n etelänpuoleista luiskaa ylös ja päädyin ovelle, jossa luki gastroenterologian jotakin. Se kuulosti minusta ikäihmisten lääketieteeltä, joka alkaakin olla ajankohtaista minulle, mutta ei se sitä ole. Tuskin se gastronimiaankaan liittyy.

Kysyvä ei tieltä eksy. Sisällä minua ohjattiin eteenpäin ja aikani törppöiltyäni löysin perille. Jossakin vaiheessa muistin, ettei minulla ollut kelakorttia mukana kuten ei eilenkään.

Pääsin aika pian kupattavaksi. Henkilötunnus riitti. Oikeasta kyynärtaipeesta ei tullut mitään, mutta vasemmasta alkoi valua jonkun vieraan miehen verta. Jakamistaloutta tämäkin. Minulta otettiin vain yksi verinäyte, koska muut otetaan sitten, kun minusta porataan luuydinnestettä. Tällä mitataan siklosporiinia.

Lähdin toimenpiteen jälkeen kiertämään sairaala-alueen ympäri.

Alueen kaakkoiskulmassa on entinen Kupittaan juna-asema, tuttu paikka minulle vuosikymmenten takaa. Lieköhän Tyksin käytössä nykyään? Ainakin pihan parkkipaikat ovat.

Nykyinen Helsingin valtatie tuo autoilijan Tyksin vanhan alueen viereen, muuttuu siinä Helsinginkaduksi, ja tuota pikaa tulija huomaa olevansa linja-autoaseman luona keskustassa. Sairaala-alue on laajentunut valtatien itäpuolelle.

Kupittaan uusi asema on kadun toisella puolella vanhasta etelään.

Alla olevasta kuvasta näet, miten  uutta ja vanhaa puolta rakennetaan yhteen radan ja valtatien yli. Näkymä on Kupittaansillalta, jota pääsee valtatien itäpuolelle.

Tässä alla samaa näkymää vinksin vonksin eli panoraamakuvana kaiteesta takaisin kaiteeseen.

Tässä on näkymä Kupittaansillalta etelään. Keskellä uusi asema.

Tuohon Helsinginkadun ja radan päälle pitäisi tulla kahdeksan kerrosta sairaalaa, mutta ei se minusta siltä näytä. Tehdäänköhän kahdessa vaiheessa? Onko todetut betoniongelmat muuttaneet suunnitelmia?

Uusi päivystys uudella alueella

Alla olevassa kuvassa näkyy uusi T-sairaala, jossa on hematologian poliklinikka ja jossa siten tulen pian vierailemaan.

.
Klikkaa tästä niin pääset näkemään, miten massiivinen uuden puolen rakennuskanta on verrattuna vanhan puolen vastaavaan.

Tutun näköistä miljöötä. Kuin Meikussa. 

Ymmärsin, että tunneleita pitkin pääsee jo vanhalta uudelle puolelle.

Jätin nostalgiavierailun kauppakorkeakoululle toiseen kertaan.

Jotakin kertoo elämästä se, että aikoinaan opiskelin Hämeentien pohjoispuolella olevassa opinahjossa ja nyt visiteeraan naapurissa tien eteläpuolella olevalla sairaala-alueella.

Tää on niin tätä

Toimerruin liian myöhään etsimään Tykslabin verkkosivuilta vapaata labra-aikaa tälle päivälle. Varauksia oli tehtävissä vasta ensi viikolle. Piti soittaa. Lähin toimipiste oli täynnä, mutta Turun kaupunginsairaalasta löytyi aika.

Sinne sitten tänään. Päätin mennä kävellen. Sairaala on siellä puolen jokea, josta katsoen kotimme on "tois puol jokke". Sataa tihuutti, mutta ei se mitään, sateenvarjo oli mukana.

Olin etuajassa. Minut kutsuttiin sisään suunnilleen silloin kuin pitikin. Hoitaja tutki tietoja ja kysyi onko siklosporiini tuttu. Sanoin käyttäväni sitä päivittäin. Sandimmun on juuri sitä.

Voi ei! En olisi tänä aamunasaanut ottaa siklosporiinia verikokeen vuoksi, mutta olin unohtanut ohjeen.

Verinäytteistä olisi voitu ottaa vain yksi. Hoitaja ei halunnut pistää minua vain sen vuoksi. Hän kertoi minulle, että voin mennä huomenna Kantasairaalan ilman varausta. Olen jo täkäläisen erikoissairaahoidon kirjoilla ja näin voidaan menetellä.

Kuvasin paluumatkalla rakennusta, jossa kaikki tosi turkulaiset ovat syntyneet, ja Neitsytkadun päässä olevaa nikkarijugend-taloa.

Tulipa kävellyksi. Taidan mennä huomennakin apostolinkyydillä. Hoitaja sanoi, että tulokset pitäisi olla puoli kahdelta (muistaakseni) osastolla käytettävissä, ja kehotti minun käymään kokeessa puolen päivän aikoihin. En tiedä, tarkoittiko hän Helsingin vai Turun hemapolia. Saattavat haluta jo täälläkin nähdä tulokset.

Minun ei ole muutamaan viikkoon tarvinnut käydä verikokeessa. Olin tyystin unohtanut tuon Sandimmun-jutun. Tää on niin tätä.


Päätin eilen, selvittyäni jaloilleni puolenpäivän tienoissa, vain ryhtyä hoitamaan asioita ja jaksoinkin ihan hyvin. Myös blogipäivityksen kirjoittaminen on asia. Puuhailin iltaan saakka. Kun sitten tuli unen aika, olin liian virittynyt. Yksi unipilleri ei riittänyt, mutta lisäpuolikas vei minut höyhensaarille. Tänään nousin vasta hieman ennen kahtatoista.

Huomenna minun on selvittävä lyhyemmillä unilla, jotta ehdin kävellä puolille päivin itäiseen kantakaupunkiin. Ehkä piipahdan samalla Tyksin naapurissa olevassa muinaisessa opinahjossani.