Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tämän vuosisadan ase

Tein lopuista sienistä ruokaa. Pilkoin ja paistoin. Siivutin yhden punasipulin ja paistoin senkin. Keitin perunoita. Laitoin lautasille salaattia, paprikaa, minitomaattia ja oliiveja.

Laitoin sieniiin mausteeksi vain yrttimerisuolaa. Kun hienonsin seosta tattien päälle, vain yrttirippuset erottuivat. Ne näyttivät vähäisiltä ja jauhoin lisää.

Vaimoni ei jakanut paistososiota kanssani. Jätin osan itselleni huomiselle lounaalle. Sienet olivat hirmuisen suolaisia.


Olen katsonut osan Areenassa olevasta pitkästä dokumentista (Dokumenttiprojekti: Sota tietoverkossa). Pääaiheena Stuxnet-verkkomadon alkuperän selvittämistä. Wikipedia sanoo lähteen olevan tuntematon, mutta ohjelman mukaan jäljet johtavat Israelin ja USA:n valtioihin. Myös Iso-Britannian sanotaan sotkeutuneen asiaan. Saa nähdä, jääkö tämä selitys voimaan ohjelman loppuun saakka.

Wikipedia-artikkeli referoi yhtä lähdettään (vuodelta 2010), jonka mukaan järkevä selitys viiruksen tarkoitukselle on Iranissa olevan Natanzin ydinvoimalan vahingoittaminen. Jokin lähde siinäkin spekuloi Yhdysvaltain osallisuudesta.

En tiedä, kuinka vanha Areenan dokumentti on. Se ei varmaan ole kovin tuore, koska siinä esiintyvät presidentit Mahmud Ahmadinezad ja George W- Bush.

Ohjelmassa kerrotaan, että 1800-luvulla sotimiseen käytettiin maavoimia ja laivastoa, 1900-luvn ase oli ilmavoimat ja tällä vuosisadalla se on internet.

On hassua nähdä dokumentissa  maastopukuisen kaverin näyttöruudun ääressä.

Kun olin atk-alalla - kuten silloin sanottiin - töissä 1980-luvulla, ei puhuttu viruksista tietotekniikan yhteydessä. Joku asiantuntija totesi ohjelmassa Stuxnet-tapauksen osoittavan viruksien avulla voitavan tehdä myös fyysisiä tuhoja.

Näin näyttää maailma muuttuvan.


Ei kommentteja: