Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Siirrytäänkö sienestykseen?

Leukemiahoidoissa on tyypillistä, että tapahtuu jotakin, joka ei kuulu prosessiin. Yksi aiempi naapurini oli muistaakseni saanut haimatulehduksen jossain vaiheessa. Nämä tuntuvat olevan arkea, kun leukemiaa vastaan taistellaan. Tällaiset epätoivotut vieraat hoidetaan pois.

Veriarvoissani on nyt nouseva trendi. Olen matkalla remissiota, jolloin olen tavallaan terve. Tällaisessa kohdassa on hyvä hoitaa sieni pois, jos sellainen löytyy, ja sitten käydä taas sytostaatein opettamaan luuytimiäni tuottamaan vastakin vain terveitä soluja.

Kuulin lääkäriltä tänään, että sienen hoitaminen voi kestää vain kolmekin viikkoa. Pääsen todennäköisesti huomenna TT-kuvaukseen ja ultraan. Lisätietoja on luvassa tämän viikon aikana. Sienilääkettä saan jo.

Facebookissa on ryhmä, jossa allogeenisen kantasolusiirron (sellainen minullakin on edessä) kokeneet vaihtavat kokemuksiaan. Kerroin siellä siellä sieniasiasta. Sain rauhoittavia viestejä henkilöiltä, joilla oli kokemuksia sieni-infektiosta joko oman tai jonkun läheisen leukemian hoidossa. Sieni vain hoidetaan pois. Lääkkeitä voi joutua syömään pitkäänkin.

Olin itse huolissani siitä, että joudun olemaan osastolla koko sienihoidon ajan. Näin ei ole. Siinäkin on kotihoidon mahdollisuus.

Leukemia toki on hurja vastustaja, jonka hoidoissa voi tapahtua milloin vain mitä vain, kohtalokastakin.


Ei kommentteja: