Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Poriin

Eilen ajelimme ensin Vaasaan, sitten Närpiöön ja lopulta yöksi Kristiinankaupunkiin leirintäalueen mökkiin. Vaasassa lounastimme pienessä kuppilassa vanhassa kauppahallissa, joka on remontoitu uuteen uskoon. Liiketilasta leijonan osan vie Indiska.

Närpiössä tutustuimme pakkakunnan erikoisuuteen, kirkonmäen 150 hevosaittaan. Niitä on tehty 1700-luvulla ja niissä on pollet saaneet olla suojassa kirkonmenojen aikaan.

Kristiinankaupungissa ei ollut juuri muuta nähtävää kuin vanhat puutalot, joita oli laajalla alueella.

Palasimme tänään Kaskisiin. Vaimo vähän toppuutteli, mutta sanoin, ettemme tule siellä ikinä käymään jollemme nyt mene. Siellä oli myös vanhoja puutaloja. Merkittävin kokemus siellä oli vierailu olympiavoittaja Arto Koiviston ravintolassa Sinisessä Hetkessä. Hän kertoi aikamoisia tarinoita elämästään ja esitteli savusaunansa, jota vuokraa halukkaille.

Piipahdimme Lapväärtissä ja jatkoimme Skaftungin, Siipyyn ja Merikarvian kautta Poriin. Rantatie kulkee välillä isompia väyliä, mutta suurimmaksi osaksi pieniä teitä. Lopulta edessä oli suora tie Poriin ja matkaksi ilmoitettiin 22 kilometriä. Rantatieviitoitus ohjasi meidät kuitenkin Noormarkkuun ja sinne sitten. Saavuimme Porin keskustan koillispuolelle ja siellä kadotimme rantatien majakkamerkit. Nyt olemme eläköityneen työkaverini huomassa Porissa.



maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kohti etelää

On tullut aika jatkaa matkaa. Tänään emme mene seurakentälle. Ajamme Vaasaan ja lähdemme sitten äärimmäistä rantatietä etelään. Katselemme paikkoja, kuvailemme ja vaimo kerää virikkeitä lehtijuttuun. Närpiö, Lapväärtti, Kaskinen ... Yritämme saada ensimmäisen yösijan jostakin matkan varrelta Vaasan ja Porin väliltä. Kristiinankaupunki ja Närpiö eivät tärpänneet, jospa jostakin löytyisi. Porissa varmaan sukuloimme ja sieltä jatkamme Turun suuntaan.

Kävimme eilen suviseurapaikalla. Ilma oli kaunis, suorastaan helteinen. Invapaikka oli nyt kuivunut ja saimme auton sinne. Vaimoni oli saanut invaparkkiin oikeuttavan paperin, kun oli kertonut kulkuvaikeuksistaan. Saatiin hyvä tukikohta lähelle isoa telttaa. Iltapuolella kokoontui jälkipolvea viettämään aikaa kanssamme. Serkukset innostuivat leikkimään lautakasassa, joka oli tietenkin laiva. Laudanpätkistä tuli pyssyjä ja pikkuiset tytötkin torjuivat kahden pojan rynnäkköjä laivaan.

Helle väsytti kemoaivon, joka poti yöllä ja aamulla päänsärkyä. Tonninen Panadol onneksi auttoi.


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Rentoa rantaelämää

Kävimme eilen saunassa ja heitin talviturkinkin meressä. Kiuas toimii sähköllä, mutta löylyt olivat mieluisat, koska ilmanvaihto toimi erinomaisesti. Löylyveden määrää säätelemällä sai lempeää tai kirpakkaa nautintoa.

Mökkimme on parhaalla paikalla, meren tuntumassa. On rentouttavaa seurata rannan tapahtumia. Melua ei tuota kuin lokit. Ne ilmeisesti pesivät läheisessä pienessä saaressa ja torjuvat mahdollisia häiriköitä kirkumisellaan.

Salmessa purjehtii jatkuvasti joutsenia. Välillä jokin sorsa nousee räpättäen ilmaan kuin pikkukone lentokentältä. Rannan valo lumoaa iltaisin.

Illalla saimme ystäväpariskunnan vieraaksi. Heillä on majoitus Vaasassa. Tapasimme muitakin ystäviä, joilla on kortteeri tällä samalla alueella.

Uni maistuu mökissä erinomaisesti. Olen nukkunut noin kymmentuntisia siivuja. Joskus toki olen herännyt, mutta uni on palannut pian. Johtuuko väsymyksestä vai paikan rauhasta? Ehkä molemmista. Vaimollekin on uni maistunut.

Mökkikylän päämaja toimii myös lounasravintolana. Tähän asti olemmekin lounastaneet täällä. Kulmakunnan työssäkäyvät näyttävät löytäneen paikan. Tällaiseen paikkaan voisin tulla toistekin lomailemaan.

Nyt on kaunis sää ja seurakenttä on toivottavasti kuivunut eilisestä. Sinne aiomme tänään.

Taisin kertoa aikaisemmin, että kentällä oli alussa 30 traktoria hinaamassa asuntoautoja ja -vaunuja paikoilleen. He olivat paikallisia maanviljelijöitä. He olivat kuulemma tulleet aivan pyytämättä. Tämä kertoo ruotsinkielisen seudun yhteisöllisyydestä. Yhteishenki ja auttamishalu ulottuu oman porukan ulkopuolellekin, kun apua tarvitaan.



lauantai 27. kesäkuuta 2015

Löytymätön jalokivi

Kävimme kuvailemassa tänään Maalahtea. Kunta on oikea tuntematon jalokivi. Merellisyyttä, luontoa, idyllisiä näkymiä, rauhaa. Ei ihme, että on suosittu lomapitäjä. Löytymätön jalokivi silti, koska vaikuttaa niin rauhalliselta. Asukkaita on noin viisi ja puoli tuhatta. Ruotsia puhuu peräti 86,5 prosenttia asukkaista.

Kun kysyimme kauppaa eilen kirkolla nuorelta pyöräilijänaiselta, piti vaihtaa ruotsiksi, koska hän ei suomea osannut. Onneksi puhui selvää ruotsia. Oli varmaan kohtelias turisteille.

Kunnan nimen alkupää Maa ei viittaa maahan vaan mateeseen. Suomalaista perua ajalta, jolloin d ei ollut vielä Etelä-Pohjanmaalla muuttunut ärräksi. Ruotsinkielisissä suissa made on oikaistunut maaksi  ja siirtynyt samassa muodossa takaisin suomeen. Lax on muuten siirtynyt ruotsin kieleen suomenkielisen lahti-sanan edeltäjästä laksi. En tiedä, käytetäänkö laxia Ruotsissa.

Arvelimme Maalahden kirkkoa Engelin piirtämäksi, mutta erehdyimme. Se on tehty intendetti C. Bassinin suunnitelman mukaan. Sen verran olimme jäljilla, että kellotapuli on tehty C. L. Engelin piirustusten mukaan.

Täällä liikkuessa tuntuu kuin olisi jossakin Ruotsin maaseudulla. Pihapiirit ovat hyvin hoidettuja.

Aikomukseni on tehdä tämänpäiväisestä aineistosta Maalahti-videon.

Suviseurat

Välähdyksiä Suviseuroista Vaasassa. Pituus yksitoista ja puoli minuuttia.

Ei ole kovin kaunis tuo suviseuravideoni pikkukuva. Vaihdoin sen Youtubeen, mutta tänne tuli itsepäisesti tuo mutakakkumaisema.



Tänään lauantaina satoi aamulla emmekä luultavasti mene seurakentälle. Aiomme ajella katselemassa ja kuvailemassa majapaikkakuntamme Maalahden maisemia. Muita suviseuravieraita tapaa täällä mökkikylässäkin.

Kemoaivojen voimin eteenpäin

Tapasin henkilön A, joka on sairastanut rintasyövän viisi vuotta sitten. Oli hyvä saada kuulla kohtalotoverin kokemuksista. Kerroin hänelle, että en oikein jaksa ryhtyä henkisiin ponnistuksiin. Hän tunnisti ongelman sanoi, että kestää kolme-neljä-viisikin vuotta, ennen kuin vireys palaa ennalleen. Hän kertoin myös, että myös muisti huononee. Tunnistin tuonkin. Minullakin tahtovat usein olla sanat hukassa.

Hankalaa tässä on se, että minulla ikääntyminen saattaa tuottaa samanlaisia ongelmia. Oikein pessimistinen näkymä on sellainen, että vanha vireys ei palaakaan, koska vanheneminen vie sen, minkä elpyminen voisi tuoda.

Mieleen palaa joulukuussa edesmenneen syöpäveljeni sanat. Hän ole todennut kuullessaan oman sairautensa kohtalokkaasta ennusteesta, että pitää ottaa se mikä annetaan. Se on hyvä näkökulma, mutta omakin slogan on syytä pitää mielessä. "Hyvinkin voi käydä.".

A oli vielä kertonut vaimolle yhdestä toipiluuden oireesta. On vaikea keskittyä pitkään yhteen hommaan. Vaimoni tunnistaa tuollaisen piirteen minussa ja huomaan sen nyt itsekin. Maalaamishommat eivät edisty, kun jonkin aikaa sitä tehtyäni pomppaan taas johonkin muuhun.

A:lla on takanaan toinenkin kova elämänvaihe, avioero. Yllättäen hänen mielestään syöpä oli rankempi kokemus.

Puhe kemoaivoista ei siis ole huttua. Tällaisella ohjauskalustolla on pärjättävä. Siunattu osa-aikaeläke!


perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ett stort sommarmöte



Matkan varrelta
Ajoimme eilen stadista Vaasaan ja sieltä Maalahteen. Tapasimme illalla Vaasassa serkkuni perheineen ja pikavierailimme Vaasan suurimmassa koskaan yleisötapahtumassa, joka järjestetään Söderfjärdenin meteoriittitasangolla. Valitettavasti vierailu jäi lyhyeksi, koska jouduimme seisomaan pitkään jonossa. Paikalla on satanut paivässä 55 mm:ä, mikä vastaa kuukauden sademäärää. Meillä on lupalappu invaparkkiin, mutta tie sinne oli sateen vuoksi ajokelvoton. Pääsimme kuitenkin piipahtamaan isossa teltassa. Oli oikein mukava tavata serkkua ja hänen perhettään.






Kortteerimme on Åminnen mökkikylässä Maalahdessa. Meren rannalla sijaitseva paikka on viihtyisä.  Täällä puhutaan sellaista ruotsia, etten saa siitä paljoakaan tolkkua. Sen käsitin, kun todettiin, että "lestadianerna är vanliga menskor". Mukavalta kuullosti. Yksi juttukumppaneista tosin käytti sanaa annorlunda, mutta ei sekään pahantahtoiselta kuulostanut.








torstai 25. kesäkuuta 2015

Olen yhä toipilas

Mietin eilen, syökö yksi toisen. Tarkoitin, että voiko tämä aktiivinen kirjoittaminen viedä tilan maalaamiselta.

Voi olla, että maalaamisen lamalla on syvemmät syyt. Tunnen voivani fyysisesti oikein hyvin. Minun on kuitenkin vaikea ryhtyä vaativiin henkisiin ponnisteluihin. Kirjoitin äskettäin, että en viitsi enää kehittää englannin kielen taitoani. Sekin voi olla saman syndrooman oire. Auton mukana tuli saksankielinen käsikirja. Edellinen omistaja on saanut auton Saksasta. Olen lukenut hieman saksaakin, joten minun pitäisi sanakirjan avulla saada kohtuudella selvää manuaalista. Sekin tuntuu kovin raskaalta ponnistukselta. Tunnen ettei minulla ole henkisiä voimia siihen.

Syövästä toipumisen kestoa ei tunnu tarkoin tietävän kukaan. Koko ruumiini - mukaan lukien aivoni - ovat saaneet viime vuonna ankaran myrkkykohtelun. Lopputulos on loistava.

Voihan se olla niinkin, että aivojen toipuminen kestää kauemmin kuin fyysisen kunnon. Ajatus sotii järkeäni vastaan, mutta mistä sen tietää. Ihminen on uskomattoman monimutkainen olio.

Jos asia on näin, tämän kevään työponnisteluja seurannut uupumus saa selityksensä. Sinälläänkin ne väsyttävät, mutta toipuluus voi selittää uupumuksen syvyyden.

Osa-aikaeläkkeelle pääseminen on Taivaan lahja. Aivoni saavat aikaa toipua. Ehkä maalaamisellakin on vielä aikansa. Tämä kirjoittaminen on osaltaan hetken tuntemusten käsittelyä ja sillä voi olla merkityksensä toipumisessa. Se on myös mukava tapa prosessoida virikkeitä, joita tulee vastaan tai herää mielessä. Teksti syntyy aika helposti, kun ajattelen asioita ulos. Kummallista, että se ei niin tunnu kuormittavan aivoja.

Kärsivällisyyttä Heikki! Sinulla on hurja kokemus takana. Hiljaa mäessä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Syökö yksi toisen?



Kävimme Kallion kirjastossa tänään. Yllä nimi, joka on syntynyt ympäristövaikutuksesta.

Oikealla Stadin Arskan muistomerkki, joka on Karhupuiston viereisessä Matti Heleniuksen puistossa. Tämän puiston nimen viitehenkilö on minulle tuntematon suuruus.

Yritin alkaa piirrellä öljypastelleilla tänään. Ei oikein lähtenyt. Ilmeisesti en ole vielä toipunut henkisiin ponnistuksiin, jollaista taiteen tekeminen minulle on. Tämä kirjoittelu tuntuu sujuvan. Aikookohan se korvata maalaamisen?

Automiehet puhuvat mielellään kärrynsä bensankulutuksesta. Kun ajelimme juhannuksena - aika paljon moottoritietä (120 km/h), kulutus oli noin 7 litraa sadalla. Ei paha.


Piirroksia kirjaston remonttisuojauksissa.



Taustalla Kallion kirjasto


Sörkan Eirassa eli Torkkelinmäessä on vanha kunnon Avikaisen leipomo, josta vaimo osti lohtumakeaa tänään.






Huumeet, alkoholi ja monilapsisuus - nuo yhteiskunnalliset perheongelmat


Vuokko Ilola tulee Kotimaa24:n blogiartikkelissaan Selittelyjä, selittelyjä :)... rinnastaneeksi huume-ja alkoholistiperheet monilapsisiin perheisiin. Hänellä on toki käsittääkseni noin tuplasti lapsia omaan katraaseeni verrattuna, joten kaikupohjaa asian pohtimiselle on.

Vuokko on toivonut suurta perhettä ja saanut sellaisen. Nyt hän tuntuu katuvan.

Hän erottaa huume- ja alkoholiperheiden tilanteet monilapsisuudesta siten, että edellämainittujen vanhempien ei tarvitse selitellä. He ovat jo leimattuja.

Hänen mukaansa monilapsisten vanhempien on seliteltävä tilannettaan. Totta varmasti, mutta mielestäni asia on monitahoinen. Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi useiden lasten vanhemmat kokevat joutuvansa selittelemään perheensä kokoa tässä moniarvoiseksi väitetyssä yhteiskunnassa.

Jos erityisesti suurperheiden äitejä arvostettaisiin, heidän ei tarvitsisi tuntea alemmuutta muiden edessä eikä selitellä. Jos kerran puhutaan moniarvoisuudesta, miksi ei sitten olla sitä myös käytännössä.

Itsetunto on läpeensä kaluttu selittäjä erilaisille ilmiöille, mutta otetaan se nyt työkalukaapista ainakin tämän kerran. Jos vanhemmilla on vahva itsetunto, heidän ei tarvitse selitellä monilapsisuutta, jossa ei ole mitään laitonta. En voi väittää itse olleeni sellainen.

Vuokko murehtii sitä, että lapset ovat joutuneet käymään terapiassa saatuaan hänestä liian vähän huomiota osakseen. Minä olen syntynyt vähän sen jälkeen, kun vanhempani olivat joutuneet hautaamaan vauvana kuolleen esikoisensa ja seuraava lapsi syntyi alle vuoden kuluttua minun jälkeeni. Varmasti tuo on vaikuttanut psyykeeseeni ja terapiaakin olen saanut. Olen silti hyvin kiitollinen elämästäni, joka on ollut rikas sisällöltään - siitäkin huolimatta, että syntymättöänä en osaisi kaivata saamatta jäänyttä elämääni.

Kuka uskaltaisi saada lapsia ollenkaan, jos haluaisi järkiperäisesti varmistaa etteivät nämä joudu kohtaamaan minkäänlaisia haasteita elämässään?

Katriina Järvinen ja Tuulikki Pietilä ovat kirjoittaneet teoksen Vapaa nainen törmää todellisuuteen. He kertovat naisista, jotka ovat eläneet todeksi ns. vapaata seksuaalisuutta ja bailausmenoa ilman lapsia kunnes ovat hätkähtäneet huomatessaan elävänsä yksin jo hieman varttuneina. Osa on perustanut perheen ja osa on jäänyt ihmettelemään, että näinkö tässä kävikin. Tuo ei ole varmaan vaihtoehto, jonka Vuokko jälkeenpäin toivoisi olleen osansa, mutta kertoo siitä, että muissakin elämänmalleissa on eri puolia.

Ruotsissa ja Suomessakin harjoitettiin aikoinaan eugeniikkaa siten, että vajaamielisiä pakkosteriloitiin ja näin haluttiin parantaa tulevia sukupolvia. Kun käsittääkseni yhteiskunnalla katsotaan olevan velvollisuus puuttua huume- ja alkoholiperheiden elämään - ja varmaan usein ihan aiheesta - kuulostaa siltä, että Vuokon kirjoitukseen on kätketysti liitetty ajatus potentiaalisten suurperheiden vanhempien pakkosteriloinnista tai lisääntymiskiellosta. Anteeksi Vuokko, jos tulkitsen liikaa.

Ennen vanhaan varttuneet monilapsisten perheiden äidit saivat tyytyväisinä ja itsetuntoisina myhäillä seuratessaan jälkikatraansa elämää. Nyt kai heidän oletetaan kulkevan häpeillen varjoisia kujia. Onko maailma parantunut?

Jos oikein järkiperäisesti ajatellaan, nykyinen eläkejärjestelmä on hyvin nuori ja sen kestävyydesstä ollaan huolissaan. Siitä toisesta eläkejärjestelmästä on sentään tuhansien vuosien kokemukset.


Muistini valehteli


Eilisessä Hesarissa oli artikkeli Näin aivot vääristävät muistoja - sadat ihmiset muistavat nähneensä uutisvideon, jota ei ollutkaan.

Sain samana päivänä kokemuksellista vahvistusta muistin vääristymisestä. Kävimme eilen erään vaimoni sukulaisen perheessä Mäntsälässä. Olin sitä mieltä, että olen käynyt siellä ennenkin, varmaankin viime vuonna. Muistin näkymän, joka antaa heidän olohuoneestaan ruokailutilaan. Talostakin taisi olla jokin mielikuvan häivähdys.


Nostalgianäkymiä paluumatkalta



Katselimme tälle kertaa eri ajoreittiä, koska vaimoni halusi saada ajoharjoitusta ja syrjäiset tiet houkuttelivat. Ajelimme Sipoon ja Pornaisten maalaismaisemia Mäntsälän Nummiseen.

Lähestyimme vierailupaikkaamme, mutta näkymät olivat aivan outoja. Isäntä oli sitä mieltä, että tämä oli ensi visiittini heillä Mäntsälässä. Vieraskirjamerkinnät vahvistivat samaa. Viimevuotinen visiitti olisi todennäköisesti liittynyt heidän poikansa lakkiaisiin, mutta kyseisessä vieraskirjailussa oli vain vaimoni nimi.

Muistikuvieni täytyy olla peräisin useista valokuvista, joita vaimoni on ottanut heidän kodistaan. Muistini mukaan isännän vanhemmat olisivat olleet paikalla "edellisellä kerralla". He saattoivat näkyä jossakin kuvassa tai sitten jokin muu muistuma sulautui tähän. Saatoimme katsella vaimoni kanssa viime vuonna kartasta isäntäväen kodin sijaintia. Se ehkä vahvisti virheellistä mielikuvaani asiasta.

Välähdys eiliseltä pyöräilyltäni. Hauska nimi keksitty bisnekselle.



tiistai 23. kesäkuuta 2015

Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun voittaja valittu



Ulkoiselta näöltään tämä on minun mielestäni varsin hyvä. Sisätilojen toimivuudesta en osaa sanoa mitään. Tosin Hesarissa oltiin ennen ratkaisua sitä mieltä, että jos tämä voittaa, projekti hautautuu. Perustelu oli se, että tämä kandidaatti on liian korkea hyväksyttäväksi Helsingin rantaan.

Taidehalli on remontoitu, Helsingin kaupungin taidemuseota eli Tennaria remontoidaan ja Kiasmassa on uusi johtaja. Amos Anderson aikoo rakentaa Lasipalatsiin hienon taidemuseon. Espoon Emma on etabloitunut upeilla näyttelyillään taidekenttään. Hyvä näinkin. Checkpoint Helsingin tilanteesta en oikein tiedä.

Suomalaisia tuntuu emmityttävän amerikkalainen museo ja/tai mahdollisesti Guggenheimin juutalainen tausta. Mielestäni Guggis olisi piste iin päälle stadin vahvistuvaan taidetarjontaan ja sen tulo auttaisi Helsingin profiloitumaan Pohjois-Euroopan taidemekaksi tai ainakin Tukholman sekä Pietarin rinnalle.

Siksi soisin yksityisen varainkeruun hankkeen rahoittamiseksi onnistuvan.









Annan periksi


Olen panostanut tietoisesti oppimisponnistelujani yhteen vieraaseen kieleen. Englanti on ainut vieras kieli, jota olen oppunut puhumaan kohtuullisen sujuvasti. Tapasin äsken ohimennen erään amerikkalaisen, joka puhuu erinomaisesti suomea. Tulimme aloittaneeksi englanniksi ja sitä puhuimmekin kunnes tiemme erosivat. Olin ilahtunut, kun tunsin päässeeni aikaisempaa läheisempään kontaktiin hänen kanssaan. Se lujitti uskoani englannin kielen taitooni

Olen toiminut hyvin pitkään vapaaehtoisena simultaanitulkkina suomesta englantiin. Aihealue on ollut rajattu joten sen puitteissa sanavarastoni on karttunut hyvin vuosien saatossa. Olen opettanut englanniksi ja käyttänyt kyseistä kieltä ollessani liike-elämän palveluksessa.

Meillä on ollut aikoinaan pari englanninkielistä au pairia ja olen oppinut heiltä hurjasti arkista puheenpartta.

Kaikesta huolimatta tunnen, että englannin kielen taitoni on valovuoden päässä äidinkielestäni. Katsoessani jotakin englanninkielistä dokumenttia seuraan luontaisesti tekstitystä, vaikka ymmärtäisin varsin hyvin puhuttuakin kieltä. Jos jokin kirja on saatavissa suomeksi tai englanniksi, valitsen ilman muuta suomenkielisen. Jos kirja on tarjolla vain englanniksi, mietin, viitsinkö lukea.

Törmään jatkuvasti minulle uusiin englanninkielisiin sanoihin.

Saatan kuulla englantia puhuttuna siten, että en ymmärrä juuri mitään. Näin ei käy koskaan, kun kuulen suomea, vaikka olisi millainen murre kyseessä.

Olen päässyt ensimmäisen kerran englannin kielen kanssa tekemisiin, kun aloin opiskella sitä koulussa. Koen, että en pääse koskaan lähimainkaan natiivin tasolle, koska en ole altistunut kyseiselle kielelle varhaislapsuudessani. Kaikki on kuin päälle liimattua.

Lieneekö vanhenemisen merkki, kun en enää viitsi nähdä vaivaa oppiakseni lisää englantia? Ei se siitä kuitenkaan juuri kummene. Riittää, jos pysyn suunnilleen saavuttamallani tasolla tai taitoni ei radikaalisti laske.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Sesonkia pukkaa



Vuosi koostuu lukuisista pienistä ja isoista sesongeista, joilla meitä kuluttajia houkutellaan aina uudestaan ja uudestaan ostoksille. Äskettäin toukokuun loppu, jolloin tarvittiin kukkuia, lakkeja, vaatteita ja lahjoja valmistuneille. Juhannukseksi ostettiin auton perät täyteen kaikkinaista luonnossa suuhun pantavaa. Nyt kun juhannus on ohi, alennusmyynnit ovat alkaneet ja taas meidän odotetaan tekevän velvollisuutemme.










Tämä postinen ärsyttää. Miksi kääriä mainokset turhaan taskuun. Vaikka muilla sivuilla onkin mainoksia ja tiedotteita, tämä keltainen etusivu on aivan tarpeeton. Kun postista jaetaan usein ja runsaasti, tästäkin syntyy valtava vuotuinen ympäristökuorma. Ja vielä, kirjoittaisivat reilusti isolla peellä ja jättäisivät nuo nuorisokonstailut.

Ilmoitin postisen ehdokkaakseni Vuoden 2015 turhake -kilpailuun Suomen luonnonsuojeluliittoon.


Mieliala on hieman kohentunut. Mitä kauemmaksi kevään urakointi jää, sitä helpommin elämä sujuu - toivottavasti.

Päivän pieni ilo: Ajoin kuntopyörällä kolmessa vartissa 22,5 kilometriä. Tuntuu olevan tehokas kunnon kohottaja.

Poliittinen lestadiolaisuus - Murrosko?


Kävimme vaimoni kanssa äskettäin SKS:n myymälän lopettamisesta johtuvassa kirja-alessa. Kaikki oli myynnissä 80 prosentin alennuksella. Olihan siellä monenmoista, mutta sellaista enimmäkseen, että jäisi helposti hyllyyn pölyttymään.

Jotakin sentään ostimme. Mukaan tuli muun muassa Tapio Nykäsen ja Mika Luoma-ahon toimittama teos Poliittinen lestadiolaisuus. Tämä artikkelikokoelma perustuu Lapin yliopistossa vuosina 2010-2012 toteutettuun tutkimushankkeeseen Lestadionismi. Poliittinen teologia ja kansalaisuskonto maallistuvassa Suomessa. Luoma-aho toimi sen johtajana.

On kiinnostavaa tutkia, mitä aiheesta on satu irti noin epätavallisesta näkökulmasta. Mieltä virittää myös nähdä, miltä oma hengellisyys näyttää, kun sitä tarkastelevat täysin ulkopuoliset, jotka pyrkivät
tieteelliseen objektiivisuuteen.

Kirjan ensimmäisessä, Nykäsen ja Luoma-ahon artikkelissa todetaan, että "vanhoillislestadiolaisuus elää jälleen uutta murrosvaihetta". Kirjoittajat tuntuvat perustelevan murrosta julkisuuden keskustelujen naisten asemasta, ehkäisykannasta, pedofiliasta, hoitokokouksista ja suhteesta evankelisluterilaiseen kirkkoon aiheuttamalla ahtaalle joutumisesta. Minun silmissäni tämä ei näytä murrokselta, koska koen tämän kristillisyyden toiminnan ja olemuksen säilyneen aivan ennallaan. Uutta on se, että median aktiivisuus ja erityisesti sosiaalinen media ovat tehneet kantamme sekä toimintamme ja sen liepeillä tapahtuvat ilmiöt hyvin näkyviksi.


Se, että jotkut luopuvat tästä vakaumuksesta, ei ole uutta. Sitä on tapahtunut niin pitkään kuin muistan. Uutta on se, että monet näin toimineet ovat saaneet julkisuutta osakseen ja heidän kannoistaan voi halutessaan lukea sosiaalisesta mediasta. On myös keksitty ilmaus etninen lestadiolaisuus. Käsite on minusta mainio. Sillä kuvataan ymmärtääkseni jotakin sellaista, että kerran lestadiolaisena elänyt kantaa aiheeseen liittyviä muistoja mukanaan koko lopun elämänsä.




Hyvin järkyttävää on se, että liikkeemme piirissä on todettu todettu tapahtuneen pedofiliaa. Se on raskas synti, mikä on käsiteltävä myös maallisen vallan edessä. Se, että asia on ryvettänyt pahasti mainettamme, on pientä sen rinnalla, että uhrit saavat tukea ja oikeutta. Tämäkään ei mielestäni ole murros siinä mielessä, että uskon ydin on ennallaan siitä huolimatta, että sen tunnustajien joukossa on  langettu syntiin. Ei sekään ole uutta. Rikos toki on luonteeltaan erityisen raskas.

Sosiaalinen media on nostanut pintaan sellaisen ilmiön, että jotkut uskovaisten joukossa kulkevat, mutta yhteisestä opista poikenneet, kirjoittavat käsityksistään joko nimellä tai nimimerkillä julkisuudessa. Ennenkin on ollut sellaisia, jotka ovat sydämessään luopuneet uskostaan, mutta pitäneet uskomisen tunnusmerkit. On murheellista, jos tällaisten määrä on kovasti lisääntynyt, mutta sitä minä en osaa arvioida. Asiaa on hankala suhteuttaa, koska ennen tämä ilmiö saattoi pysyä enemmän piilossa kuin nykyään.

Kirjassa esiin nostetut keskustelun aiheet eivät mielestäni ole murroksen tunnusmerkkejä, koska onhan niistä - pedofiliaa lukuun ottamatta - puhuttu ennenkin. Se, että esiin nousee jokin synnin muoto, ei sinänsä ole murros. Ihminen on ollut aina altis lankeamaan. Vähätellä tätä ilmiötä ei tietenkään saa.

Sekään, että joudumme kantojamme puolustamaan julkisuudessa, ei ole minusta uutta sinänsä. Tällaisen julkisuuden määrä tuntuu toki lisääntyneen.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ihmeellinen kokemus

Olimme mukana juhlimassa kahden nuoren pääsyä ripille. Sää suosi ja tapahtuma voitiin toteuttaa pihanurmikolla. Tilaisuus onnistui oikein hyvin.

Sattui niin, että joukossa oli peräti viisi kanttoria, joiden lapsetkin ovat tietenkin musikaalisia ja muitakin semmoisen lahjan kantajia oli mukana. Minunkaltainen musiikkigeenien jaossa vähälle jäänyt ei voi kuin ihastella, että tuollainen joukko pystyy laulamaan tuosta noin vain äänissä. Oli se ihanaa kuultavaa.






Tässä on vaimoni unelmanukkekoti. Kävimme kuvaamassa sen erään turkulaisen liikkeen ikkunasta.



lauantai 20. kesäkuuta 2015

Elämän ydintä



Auton omistamisessa on puolensa. Nyt voimme vahvistaa siteitämme pitkään tuntemiimme ihmisiin vierailemalla useammin heidän kodeissaan. Ihmissuhteet ovat elämän ydintä.