Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

perjantai 18. toukokuuta 2018

Blogitauko

Nyt meillä alkaa muutaman päivän intensiivinen jakso. Annan kirjoittamiselta  hetkeksi tilaa muulle elämälle ja palaan asiaan ensi viikon alkupäivinä.


torstai 17. toukokuuta 2018

Mitä opiksi työttömän ja kansanedustajan kohtaamisesta?

Julkisuudessa on kohuttu ohjelmasta, jossa kokoomuslainen kansanedustaja ja työtön keskustelevat jälkimmäisen tilanteesta.

Työttömän terveys on heikko ja ikääkin on 55 vuotta, joten työllistyminen on hankalaa. Työttömyyskorvaus on matala.

Suntyneessä debatissa on arvioitu kansanedustajan suhtautumistatapaa työttömän tilanteeseen. Minusta kannattaisi miettiä, mitä tällaisissa olosuhteissa elävien työttömien hyväksi voitaisiin tehdä.
Jos potentiaalinen työntekijä, jonka työkyky on alentunut, pystyy tekemään keikkahommia tai työskentelmää joidenkin erityisjärjestelyjen tukemana, hän voi kohottaa tulotasoaan, jos saa keikkoja. Luulen, että tässä piilee iso haaste. Jos työtön joutuu liikkumaan rollaattorin avulla, hänelle tuskin voi ennustaa menestystä työtä koskevissa neuvottelutilanteissa.

Ihmettelen miksi perustulokokeilusta ei ole kuulunut juuri mitään viime aikoina. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia kokemuksia on saatu tähän mennessä. Tällaisissa tapauksissa se voisi olla kohtuullinen ratkaisu. Toivon ettei kokeilua haudata kaikessa hiljaisuudessa ideologista syistä.

Tämän hetken ilmapiiri tuntuu suosivat markkinaehtoisia ratkaisuja erilaisten asioiden järjestämisessä. Voisiko yhteiskunta perustaa yhtiön markkinoimaan sellaisten työttömien palveluja, joilla on alentunut työkyky? Tällaisellekin saattaa olla aatteellisia esteitä. Jos työllistettyjen palkkakuluja tuetaan, markkinoiden saatetaan ajatella vinoutuvan, koska kaikki kilpailijat eivät saisi tukea. On myös vaikea arvioida kuinka kustannustehokasta tällainen toiminta olisi.

Työvoimatoimistoissa varmaan toimitaan tämäntapaisesti. Markkinointi on kuitenkin vaativaa työtä, erityisesti b-to-b (organisaatioiden välinen kauppa)-ratkaisujen myyminen. Myyjät ovat ongelmanratkaisijoita. Heidän on syytä tuntea riittävän hyvin mahdollisten asiakasyritysten liiketoimintaa. Perustettava yritys voisi erikoistua organisaatioiden brändin kehittämiseen tällaisen palvelun avulla.

Yritykset eivät luonnollisesti halua kontolleen ylimääräisiä kuluja. Harkinnan arvoista voisi olla tutkia, minkä verran yhteiskunta voisi poistaa tällaisia esteitä palkkatuen avulla.

Mielestäni työnantajat voisivat ottaa enemmän vastuuta tilanteesta. Osakeyhtiölain mukaan yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen, mikä saattaa olla esteenä asian kehittämiselle. Jos kuitenkin yritykset haluavat vahvistaa brändiään ottamalla huomioon ympäristövaikutuksia toiminnassaan, eikö vajaakuntoisten työllistäminen voisi olla samanlainen profiloitumiskeino?

Monella työttömällä on vankka koulutus. Vaikka työkyky olisi alentunut, esimerkiksi osa-aikainen työ saattaisi olla mahdollinen.

Työllistettävälle järjestelyn pitää tietysti merkitä parempia tuloja ja elämänlaadun kohentumista.

Jos tämänkaltaista ei ole kokeiltu, nyt saattaisi olla pilotin paikka.

Arvostelun kohteeksi joutuneen kansanedustajan kannattaisi ehkä nyt profiloitua tämän kaltaisten ratkaisujen etsimisessä.
















keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Mahdollisuuksien tasa-arvo ja kilpailu

Mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitetaan suunnilleen sitä, että kaikille pitää taata lähtökohdista riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet luoda pohjaa tulevaisuudelleen. Tämä idea tuntuu rakentuneen lujasti hyvinvointivaltion eetokseen samoin kuin se, että heikoimmista pidetään huolta.

Ihmisen kyvykkyys perustuu perimään ja ympäristön vaikutukseen. Mahdollisuuksien tasa-arvon edistämisellä ymmärtääkseni pyritään tasapainottamaan ympäristön vaikutuksien merkitystä yksilöiden tulevaisuudelle. Saamani erinomaiset syöpähoidotkin ovat tätä. Mahdollisuuksien tasa-arvon lisääntyminen on myös luonut tilaa ilmiölle, jota on alettu kutsua luokkaretkeilyksi.

Markkinatalouden voima perustuu kilpailuun. Sekä ihmiset että yritykset ovat tässä mukana. Progressiivisella verotuksella pyritään tasaamaan kilpailun hedelmiä.

Perimän osalta ei mahdollisuuksien tasa-arvoa juuri yritetäkään toteuttaa. On olemassa tavallaan hiljainen sopimus siitä, että kyvykkäät ovat oikeutettuja saamaan enemmän kuin muut.

Kommunistiseen aatteeseen on sisältynyt ajatus siitä, että kukin tekee työtä kykyjensä mukaa ja saa tarpeittensa mukaan. Me ihmiset emme mitä ilmeisimmin kykene tällaisen idealismin toteuttamiseen. Jos tällaiseen pyrittäisiin, menetettäisiin kilpailun dynaaminen voima. Myöskään talouden tiukka keskusjohtoisuus ei ole osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kansakuntien hyvinvoinnin rakentamisessa.

Minä en ole kyvykäs suurien omaisuuksien luomisessa. Luulen, että minulta puuttuu myös jonkilainen vietti siihen. Minusta raha on vain tarvike, sinänsä toki tärkeä.

Jos olisin hyvä organisoimaan kassavirtoja, en luultavasti viihtyisi tällaisten blogipohdintojen parissa. Olen kiitollinen siitä, että on olemassa minua parempia resurssien käytön organisoijia, joiden palveluksessa olen voinut tehdä työtä ja ansaita elatusta. Suon heille paremmat tulot kuin itselleni, vaikka eihän se minusta riipu. Yhteiskunta kokonaisuudessaan on ollut hyvä selkänoja. Yrittäjyyttäkin olen maistanut, mutta siihen olen huomannut olevani väärästä puusta veistetty.

Yleensä ei sanota ääneen, että geeniperimä vaikuttaa merkittävästi ihmisen menestykseen työ- ja yrityselämässä, ainakin materialistisesti ajatellen. Saatua geeniperimää on mahdoton muuttaa. Joku on saattanut saada hyviä ja huonoja kykyjä hankalassa suhteessa. Jokin peritty vaivakin voi rajoittaa toimintamahdollisuuksia.

Myös ympäristön kielteisten vaikutusten poistaminen on osoittautunut haastavaksi hankkeeksi. Kuitenkin siinä on osittain onnistuttu. Nykyään on huomattavasti helpompaa saada omat lahjat käyttöön kuin kauan sitten.

Minun on hankala hyväksyä ajatusta working poor -luokan tarpeellisuudesta. Tällä nimityksellä tarkoitetaan ihmisiä, jotka eivät pysty palkallaan hankkimaan kohtuullista elintasoa ja joutuvat mahdollisesti tekemään montaa työtä yhtäaikaa. Joidenkin osana on syrjäytyä ja tulla riippuvaiseksi tuista.

Yleisessä keskustelussa saatetaan todeta, että tulevaisuudessa "kaikki" tulevat toimimaan yrittäjinä. Usein toistettuna ajatus saattaa muuttua todeksi. Minua se arveluttaa.

Yrittäjänä jokainen joutuisi elämään epävarmuudessa, organisoimaan mikroyrityksen hallintoa ja markkinoimaan jatkuvasti palvelujaan. Jo Adam Smith aikoinaan kirjoitti työnjaon hedelmällisyydestä. Kymmenen nuppineulan tekijää pystyy tuottamaan suhteessa valtavan paljon enemmän tuotteita kuin yksinyrittäjä. Minusta on hyvä, että markkinoijat markkinoivat, organisoijat organisoivat ja muutkin tekevät sitä mitä parhaiten osaavat.

Suomi on tutkitusti huippuhyvä maa. Kehittämistä ei silti pidä lopettaa.















tiistai 15. toukokuuta 2018

Esipolvikato

Matemaattisesti yksinkertaistaen meillä jokaisella on huikea määrä esivanhempia. Määrä kaksinkertaistuu joka sukupolvessa, kun sukupuuta kiivetään ylöspäin. 10. esipolvessa on näin laskien 1.024 esivanhempaa ja 20. esipolvessa yli miljoona.

Jos sukupolven kestoksi oletetaan 25 vuotta, 20. esipolvi on elänyt 500 vuotta sitten.

Jos voit todeta jonkun historiallisen 1700-luvulla eläneen henkilön olleen oma esi-isäsi tai -äitisi, voit laskea tuon henkilön osuudeksi omasta perimästäsi 1/1024:n eli noin noin promillen. Jos löydät vastaavan suuruuden 20 sukupolven etäisyydeltä, sinulla on karkeasti miljoonasosa hänen geenejään. Näiden sukulaissuhteiden merkitys on geneettisesti olematon, mutta ilman noitakaan henkilöitä sinua ei olisi olemassa.

Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. On helppo todeta, ettei keskiaikana näillä seuduilla ollut lähimainkaan niin paljon ihmisiä, että meille riittäisi kaavan mukainen määrä esivanhempia. Ristiriita selittyy esipolvikadolla.

Merkittävä osa sukupuistamme löytyvistä pariskunnista ovat olleet sukua keskenään. Naapurikylästä löytyvä morsiain tai sulhanen oli kolmas serkku, pikkuserkku tai mahdollisesti serkku. Kun pikkuserkkuvaimon ja -miehen sukupuusta löytyy yksi yhteinen isoisovanhempipariskunta, on kysymys esipolvikadosta.

Tästä ilmiöstä johtuen sukupuusi muinainen merkkihenkilö samoin kuin moni muu voivat olla olla sinulle enemmänkin sukua kuin tuon promillen tai miljoonasosan verran.

Jos innostut rakentamaan täydellistä sukupuuta, et muita harrastuksia tarvitsekaan.










maanantai 14. toukokuuta 2018

Sodan julmuutta tämäkin

Ihminen kykenee tappamaan, jos tilanne niin vaatii. Sota-aikana jotkut rintamalle joutuneet ehkä empivät vihollisen ampumista, mutta joutuivat toteamaan, että on pakko tappaa tai muutoin tulee tapetuksi.

Minua hämmästyttää erikoiset tilanteet, millaisia sotien yhteydessä on syntynyt, esimerkiksi, kun on sovittu, että tietyllä kellonlyömällä tulee aselepo voimaan. Kerrotaan, että tulitus on voinut olla hyvin voimakasta ennen tuota aikaa, mutta loppunut silloin, kun sen pitikin loppua. Miksi tappaa vielä ihmisiä, kun sillä ei ole enää mitään merkitystä?

Kun aseet ovat vaienneet, on noustu poteroista ja entiset viholliset ovat saattaneet jutustella ja tupakoida keskenään. Jännitteisiäkin tilanteita on varmaan ollut.

Olen ymmärtänyt, että suomalaisilla oli sota-aikana käytäntönä hoitaa vihollisen haavoittuneet siinä kuin omatkin. Se oli hieno periaate. Varmaankaan ei aina oltu näin jaloja.

Eräs sota-aikana lääkintäupseerina toiminut lääkäri on kirjoittanut kokemastaan ristiriidasta, kun sotilaana hänen hänen velvollisuutensa oli vahingoittaa vihollisia, mutta lääkärinä hoitaa näidenkin vammat, puhumattakaan hengen pelastamisesta.

Teoriassa rintamalla oleva lääkäri on siten voinut ensin ampua jotakin vihollista ja sen jälkeen yrittää pelastaa tämän henki. En tiedä onko sellaista koskaan tapahtunut.

Rintamalla on jotkut  komennon käydä nappaamassa vangin, jotta saadaan tietoja vastapuolen aikeista. En saanut pienellä etsimisellä selville, millainen kansainvälinen sopimus oli tuolloin voimassa sotavankien kohtelusta. On kuitenkin selvää, että Suomessa heiltä yritettiin saada tietoja kuten rintamalinjojen toisella puolella. Tuollaisten tilanteiden on täytynyt olla eettisesti kuormittavia, ainakin tunnollisille ihmisille. Voinko pakottaa vangin pettämään joukkonsa säästääkseni omaa miehistöä? Voinko luovuttaa painostuksen alla tietoja, jotka ovat kohtalokkaita rintamatovereilleni?

Saatamme kuitata tällaiset ongelmat tunnetulla lentävällä lauseella, jonka mukaan sodassa ja rakkaudessa kaikki olisi sallittua. No ei ole.

Geneven sopimuksilla on useaan kertaan säädetty sotavankien kohtelusta. Luultavasti niiden pykäliä  on rikottu ja rikotaan jatkuvasti.

Edesmennyt veteraanisetäni oli ollut piiritetyissä joukoissa, joilla oli sotavankeja. Suunniteltiin murtautumista ulos ja vangit päätettiin ampua. Setäni ei suostunut teloittajaksi. Vangit olivat rukoilleet polvillaan armoa, mutta ei auttanut. Tuo lienee ollut setäni pahin sotamuisto.

Miten itse toimisin tuollaisissa tilanteissa? Voinko edes tietää?








.








perjantai 11. toukokuuta 2018

Mennyttä ei saa takaisin

Näin tuoreena eläkeläisenä olen tullut miettineeksi, mikä menneissä tekemisissäni on ollut merkityksellisintä.

Työ on vienyt hyvin suuren osan aikuisuudestani, mikä kuuluu luonnolliseen elämänjärjestykseen. Olin työurani alussa toistakymmentä vuotta liike-elämässä, mikä on hyvin kilpailullinen toimintaympäristö. Onnistuin kouluttautumaan 90-luvun laman pyörteissä opettajan työhön ja siitä tuli lopullinen ammattini. Jatkoin myös opintojani kauppakorkeakoulussa.

En ole mieleltäni liikemies. Tiedostan kuitenkin, että yritysten toiminta on välttämätöntä, jotta ihmiset voivat ansaita leipänsä. Muitakin aloja on, mutta markkinataloutta toimivampaa järjestelmää tavaroiden ja kaupallisten palvelujen tuotannon ja jakelun järjestämiseksi ei ole keksitty.

Työurastani olen pisimpään toiminut kauppaoppilaitoksessa opettamassa markkinointia ja asiakaspalvelua. Olin tyytyväinen, kun sain viimeisinä vuosinani opettaa myös taidetta ja kulttuuria.

Olin ollut bisneksessä ja sitten opettanut sitä. Opettajan työ sopi minulle paremmin ainakin siinä suhteessa, että sain ajatella auttavani nuoria ja aikuisia elämässä eteenpäin. Jälkeenpäin miettien vaikutukseni ei tunnu kovin kummoiselta. Mukana olen kuitenkin ollut.

Elämänkaareni on ollut hyvin perinteinen. Menimme vaimoni kanssa nuorina naimisiin ja saimme viisi lasta. Vaimoni työ on ollut kotona ja minulla kodin ulkopuolella. Jotkut vaiheet ovat olleet rankkoja meille molemmille, mutta niistä on selvitty. Olen surullinen siitä, että olen ollut paljon pois kotoa. Liike-elämä on haastavaa ja siihen kuuluu luontaisesti kovan kilpailun eetos. Olin siinä mukana ja työpäivät olivat usein pitkiä, liian pitkiä.

Monet teistä tietävät, että olen uhrannut aikaa myös kuvataiteen tekemiseen. Olen myös ollut hyvä keksimään muita kiinnostavia lisukepuuhia.

Nyt kun eläkeläisenä arvioin mennyttä aikaa, tärkeimmältä tuntuu se, mitä olen tehnyt perheeni eteen tai oikeastaan se, mitä olemme vaimoni kanssa tehneet lastemme eteen. Tämä siitä huolimatta, että olen ollut poissa oleva isä, kahdessakin mielessä. Elämä kulkuun kuuluu, että uutta tilaisuutta ei yleensä tule. Jos voisin siirtyä ajassa taaksepäin, tekisin taas virheitä, joko samoja tai muita tai sekä että. Meillä on 16 lastenlasta. Heille en voi olla vanhempi, mutta yritän olla edes pikkuisen parempi isoisä kuin isä.

Epäonnistumisistani huolimatta minulla on ollut rikas elämä.



 








torstai 10. toukokuuta 2018

Kaikki suomalaiset puhuvat ranskaa?

Suomen kielessä on runsaasti lainoja muista kielissä. Sanat ovat kautta aikojen vaeltaneet kielestä toiseen. Sukulaiskielissä monien sanojen samanlaisuus on ilmeistä, mikä viittaa yhteiseen menneisyyteen. Sanat eivät ole tulleet vaan olleet.

Ruotsin kielessä on todella paljon lainoja ranskasta. Tämä johtuu siitä, että ranska oli taannoin yläluokan kieli. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Kuten tiedämme, Pohjanlahden tällä puolella asuva yläluokka puhui ruotsia, osa varmaankin myös ranskaa.  Oletan, että 1800-luvulla suomen kielen aseman vahvistuessa haluttiin ottaa käyttöön lainojen sijaan omasta kielestä johdettuja sanoja.

Tässä muutamia sanoja suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi:

  • ilmoitus/affisch/affiche
  • migreeni/migrän/migraine
  • hälyttää/alarmera/alarmer
  • aikakausi (epookki)/epok/époque
  • salkku/portfölj/portefeuille
  • sateenvarjo/paraply/parapluie
  • päällikkö/chef/chef
  • parveke/balkong/balcon
  • arvostelu(kritiikki)/kritik/critique
  • suosionosoitus (aplodi)/applåd/applaudissement
  • taso/nivå/niveau
  • kauppa (puoti)/butik/boutique
Suomen kielessäkin käytämme ruotsin kautta ranskasta peräisin olevia sanoja joko arkipuheessa tai synonyymeina. Ruotsin kieli on lisäksi pakollinen oppiaine suomenkielisille koululaisille.  

Poimin esimerkkisanoja artikkelista Alla svenskar talar franska - även om de inte vet det ja lisäsin pari muististani.

Kaikki suomalaiset puhuvat ranskaa? 

Olisi mukava löytää täydellinen luettelo ruotsin ja ranskan samankaltaisista sanoista. 























Ändå är det så att även om vi inte tror att vi kan tala franska, så kan varenda svensk hundratals franska ord – fast vi vet inte alltid att det är franska vi talar då vi använder ord som ”kö” (queue) eller kullerbytta (culbute). Nästan alla våra begrepp knutna till opera och teater är ren franska, som orden: teater, opera, revy, scen, ramp, kuliss, sufflör, salong, balkong, applåd, regi, fars, kritik etc etc. Varje dag använder vi och hör ord som affisch, migrän, charm, alarmera, epok, portfölj, paraply, ceremoni, visit, chef, ambulerande, disträ och många andra utan att vi tänker på att så säger man i Paris också. Franska