Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Vauhtia ja nopeita käänteitä 3


Kävelimme pihan poikki ovelle, joka ei ollut varsinainen paraatikulku. Eteinen oli sellainen kuin voi vanhassa tehtaassa kuvitella olevan. Tallasimme lattialankkuja, jotka saattoivat olla 1800-luvulta. Tulimme hissille, joka oli teollisuushissin kokoinen. Sisältä kuitenkin ajanmukainen siviilihissi.

Tulimme käytävään, jonka kahta puolta on ovia kuin hotellissa. Yhdestä niistä pääsimme emäntämme asuntoon. Tilava olohuone ja keittiö ovat hulppeita, koska korkeus on yli neljä metriä. Olohuoneessa on korkea ja leveä kuusiosainen ikkuna. Se olisi aivan upea ateljee.

Alatasolta pääsi makuualkoviin ja sieltä kylppäriin, jossa on myös pieni sauna. Näiden tilojen korkeus on tavanomaista matalampi. Alatasolta pääsee myös portaikon kautta pitkälle mutta kapealle parvelle, jossa oli portaikon vieressä kirjoituspöytä ja toisessa päässä parisänky.

Hurmaannuimme. Asunto ja ympäristö on ovat niin erityisiä. Kaikki tehtaan asunnon lienevät uniikkeja. Yksi niistä on joskus valittu vuoden kauneimmaksi asunnoksi.

Asunnon markkinointi alkaa ensi kuun alusta. Ajattelin, että tässä olisi mahdollisuus tehdä alustavat kaupat ennen varsinaista myyntiä.

Vaihdoimme yhteystietoja. Kiertelimme vielä autolla kylää. Sitten ajoimme järven toiselle puolelle, jossa on uimaranta. Verkaranta näkyy sinne hienosti. Muutoin rannoilla näkyi taloja aika harvakseen.

Vilkaisimme pikaisesti yhden kohteen Auranlaaksossa ja lähdimme kotimatkalle. Jossakin Salon tienoilla poikkesimme hampurilaisaterialle. Tutkailin kännykän avulla erään toisen Verkarannan kohteen esittelykuvia. Olimme jo aikaisemminkin tutustuneet sen myyntisivuun ja sen kuviin. Pohjapiirustusta ei ollut ja oli vaikea saada selvää asunnon tarkoista tilaratkaisuista.

Soitin välittäjälle ja tilojen järjestys ja määrä alkoivat valjeta. Tuli lisää kysyttävää ja soitin uudestaan. Asunto vaikutti tilavammalta kuin juuri näkemämme.

Sovimme näytöstä keskiviikkona, jos isäntäväelle sopii.

Alla olevassa Kristian Lindqvistin videossa nähdään Verkarantaa ilmaperspektiivistä kuvattuna. Alussa on turhan paljon kuvaa tornista.



Tornissa on muuten myynnissä yli neljänsadan neliön lukaali kuudessa kerroksessa. Siellä on uima-allaskin. Pyyntihinta lähentelee miljoonaa.

Seuraavassa Kari Koskisen talvisessa videossa näkyy Littoistenjärveäkin eri suunnista.




tiistai 28. maaliskuuta 2017

Vauhtia ja nopeita käänteitä 2

Ilpoisella on minulle erityinen merkitys. Lähiö on minusta oikein viihtyisä. Talot ovat sijoitettu avarasti lähelle luontoa. Ainakin Pellonperänkadun talojen arkkitehtuuri on minusta aika kestävää. Talojen jälkeen päin tehty pinnoitus on visuaalisesti onnistunut. Mielikuvaani saattaa värittää romanttisesti se, että olemme asuneet nuorena parina Pellonperänkadulla.

Jätin auton tien reunaan ostarin kohdalle.  Turun seudun puu- ja metalliteknisen käsityöyhdistyksen Linnan pajan verstas on ostarin tiloissa. Olen kertonut asiasta aiemminkin.

Lähdin kuikuilemaan paikkaa. Vaimoni jäi autoon odottamaan. Näin ikkunasta, että paikalla oltiin ja etsin sisäänkäynnin. Pari ukkoa ja yksi nuorempi hommaili verstaalla. Kävin sisällä ja vaihdoin muutaman sanan. Paikka näytti oikein sopivalta puuhommiin. Siellä voisin tehdä kehyksiä maalauksiini, jos Turun seudulle päädymme.

Ajelimme eteenpäin ja käännyimme takaisin. Käännyimme ostarin kulmalta käännyimme Lauklähteenkadulle. Sen varteen on rakennettu rivitaloalue 80-luvulla. Vaimo tunnisti yhden netistä tutkimamme asunnon sen edessä olevasta puisesta karhuveistoksesta. Ajoimme hieman eteenpäin ja minä käväisin läheisessä metsässä niissä asioissa, joissa miehet saattavat käydä, naisetkin joskus.

Paluumatkalla huomasin, että karhupatsaan tienoilla tien reunassa seisoi harmaatukkainen mies juttelemassa jonkun naisihmisen kanssa. Kävelin kohti, tervehdin ja tuumin, että tässä on jokin asunto myynnissä. Kävi ilmi, että se oli harmaatukkaisen koti. Juttelimme hetken ja sovimme, että pääsemme katsomaan, jos välittäjälle sopii. Mies kävi sisällä soittamassa. Sopihan se.

Marssin autolle ja kerroin asiasta. Ajoin asunnon kohdalle. Vaimo päivitteli, miten huvittava olen.

Kävimme sisään. Rouvakin oli paikalla. Juttelimme niitä näitä ja asiaan kuuluvaa. Katselimme asuntoa. Se oli todella siisti, kuin uusi. Keittiä oli kuin juuri remontoitu, vaikka uudistamisesta oli aikaa. Minusta tuntui, että olin saanut aika hyvän kuvan jo netin valokuvien perusteella. Sisäpihan puolella oli oikein nätti pikkuinen nurmikkopiha.

Isäntäväki kertoi vähän huvittuneena, kuinka välitysliikkeestä oli tullut kaksi naista muuttelemaan mööpelien paikkoja kuvausta varten. Olivat tuoneet tavaroitakin mukanaan somistukseksi.

Vaihdoimme yhteystietoja. Asunto oli oikein hyvä, mutta hieman ahtaan oloinen. Olemme ihmetelleet, mihin sen neliöt ovat kadonneet.

Päivä tuntui kuluvan. Espoossa asuva poikamme oli pyydellyt, että poikkeaisimme paluumatkalla. Illalla minulla olisi piirustuskurssin sessio TaiKissa.

Ajoimme Kaarinan puolelle Piispanristiin. Kävimme vilkaisemassa kaksi kohdetta, jotka eivät sytyttäneet. Ajoimme Kesämäkeen, joka on myös Kaarinassa. Pari kohdetta tarkistimme. Eivät innostaneet.

Ajoimme takaisin Piispanristiin Prisman kahvilaan lounaalle. Lähetin taideopettajalle viestin, että jää väliin tällä kertaa.

Sitten lähdimme ottamaan selvää, mikä se sellainen Littoinen on. Se tuntui kuuluvan ainakin Turkuun, Kaarinaan ja Lietoon. En ollut saanut netistä varmuutta, onko joskus ollut olemassa Littoisten kunta. Ehkä ei. Ilmeisesti Littoistenjärvi yhdistää (tai erottaa) ympärillään olevaa asutusta.

Saavuimme satumaahan. Sen nimi on Tehtaanmäki. Siellä on järven rantamilla karun näköinen vanha verkatehdas ja sen ympärillä menneen ajan pittoreski asumusyhteisö. Monille sen menneen ajan eläjälle elämä on ollut karua, mutta tehdas yhteisöineen lienee tarjonnut monenlaista turvaa työntekijöille ja heidän perheilleen. Paikka tuo mieleen Loviisan Isnäsin vanhan sahayhteisön, mutta tämä on paljon suurempi. Aivan tehtaan pohjoispuolella on puutaloja, joissa on asunut työläisiä.  Niiden keskellä oli pieni puinen kirkko. Tehtaan vieressä lounaispuolella on kaksi herraskaisen näköistä puutaloa. Muutaman sadan metrin päässä tehtaan kaakkoispuolella olevalla kukkulalla on myös vanhoja työläisasumuksia, rivitaloja. Näkymä on kuin Astrid Lindgrenin satukirjoista.

Koko alueen yhdyskunta ilmentää menneen ajan luokkayhteiskuntaa. Paikat näyttävät olevan erittäin hyvässä kunnossa. Seutu näyttää hyvin viehättävältä.

Norkoilemme punatiilisen tehdaskompleksin portilla. Tätä entistä tehdasta kutsutaan nykyään Verkarannaksi. Näky muistuttaa jotenkin vankilaa. Jotakin viehättävää siinä kuitenkin on. Tiedämme, että rakennuksissa on nykyään asuntoja. Joku ehkä meitä hieman vanhempi nainen päästi pakettiauton portista ulos.

Alan jututtaa portin avaajaa. Käy ilmi, että hän on myymässä asuntoaan. Hän kutsuu meidät katsomaan sitä.

Kerron lisää tarinan seuraavassa osassa. Sen verran kerron nyt, että lähdemme taas huomenna käymään Verkarannassa.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Vauhtia ja nopeita käänteitä 1

Lähdimme tänään puolen päivän maissa Naantalista kohti kotia. Tästä kehittyi hyvin vaiheikas päivä, joka saattoi täsmäsuunnata elämämme pitkäksi aikaa. Olimme kotona vasta varttia vaille kymmenen tienoissa illalla.

Meille kirkastui päivän kierroksemme alussa dilemmamme. Muuttaako keskustaan vai laitaseuduille? Ensin mainitussa on pölyä, melua ja liikennettä, jälkimmäisissä taas palvelut eivät ehkä ole kovin lähellä. Tänään löysimme hyvän ratkaisuvaihtoehdon.

Vaimoni oli katsonut valmiiksi paikkoja, joissa on kiinnostava asunto tai pari ja joiden ympäristöä tutkisimme. Ajoimme ensin Turkuun Suikkilaan. Kun saavuimme kyseiseen lähiöön, kiinnostus katosi. Se lienee rakennettu aikana, jolloin kerrostalorakentaminen oli rujoimmillaan (anteeksi vain suikkilalaiset). Näytti Itä-Saksalta. Kaiken kukkuraksi näimme katukylteissä nimet Leningradin-, Rostockin- ja Bratislavankatu. No Google Mapsin kartan mukaan siellä on muihinkin ilmansuuntiin viittaavia kadunnimiä. Tosin näyttää siellä olevan Ystävyydenpolkukin, joka kuulostaa tuulahdukselta  kylmän sodan ajoilta.

Kodin pitää olla viihtyisä sekä sisältä että ympäristönsä puolesta.

Suikkalasta ajoimme keskustaan ja tulimme Puistokadulle, jossa oli toinen kohde. Talon katukerroksessa näytti olevan Kuulemisen Erikoisliike. Se toi mieleen 70-luvulla Tuureporinkadulla olevassa talossa olleen kyltin "Turun huonokuuloiset". Saattaa tulla minullekin ajankohtaiseksi tuo asia. Tunnen kuuloni heikentyneen. Talo oli ihan asiallisen näköinen, aivan Turun keskustan tuntumassa. Puistokadulla oli toinenkin. Sekin ulkoa ihan hyväksyttävä. Puistokatu on tosin yksi suora reitti kaupungin pohjoispuolelta tois pual jokke, joten liikenne voi olla kovin vilkasta. Molemmat kohteet ovat lyhyen kävelymatkan päässä Aurajoesta.

Tämän jälkeen ajoimme Yliopistokadun kohteen ohi. Taas hyväksyttävä. Kuudes kohteemme Jarrumiehenkadulla, joka on ei kovin kaukana rautatieasemasta. Talo ei ollut aivan niin keskustassa kuin kolme edellistä.

Ajoimme Martin ja Ispoisten kautta Uittamolle. Uittamolla oli jokin kohde, mutta ei sytyttänyt. Lähiössä on viihtyisä ja ei niin viihtyisä osa.

Sitten siirryimme Luolavuoreen, josta on lyhyt matka Uudenmaankadulle. Sitä pääsee sinne, mihin nimi viittaa. Tosin nopein reitti nykyisin keskusta Helsingin suuntaan kulkee ohitustietä pitkin.

Luolavuoren kohde sijaitsi jotenkin pimeässä paikassa, kun on metsä ihan vieressä. Lähellä Luolavuorta sijaitseva Petrelius rakennettiin aikoinaan edustavaksi naapurustoksi. Siellä olevakin kohde tutkailtiin. Alue on kiva.

Ajoimme sitten takaisin Uittamon suuntaan, jossa minun haluamani kohde sijaitsee. Se ei ole kuitenkaan asunto.

Yllättäen pääsimme tutustumaan erääseen myynnissä olevaan rivitaloasuntoon oikein sisältä, mutta siitä seuraavassa postauksessani.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Talostelua

Vietämme kotoisaa viikonloppua Naantalin Luonnonmaalla. Olemme viiden lapsenlapsen  "sijaisvanhempina" viikonlopun.

Lapset ovat sen kokoisia, että he tekevät merkittävän osan kotihommista. Mekin vaimoni kanssa jotakin puuhailemme, mutta enemmän olemme pomoina toimissa. Lapsille ei tarvitse keksiä ohjelmaa. Heillä on seuraa toisistaan. Mukava jutustella heidän kanssaan niitä näitä.

Tänään vein kaksi teiniä Merimaskuun viettämään lauantaita kavereiden kanssa. Merimaskuun? No nykyään sekin on Naantalia. Kun Naantalin keskustan tuntumasta ajetaan sillan yli länteen, tullaan Luonnonmaalle, Naantalin edustalla olevaan saareen, jossa Kultarantakin on.

Kun matkaa jatketaan samaan suuntaan, ajetaan korkean yli korkean sillan, jolta on komeat näkymät. Sitten tullaan paljon isompaan saareen, jonka eteläosa on Rymättylä ja pohjoiosa Merimasku. Rymättyläkin kuuluu nykyisin Naantaliin.

Ei ollut papalla pitkä keikka. Naantalin keskustasta on Merimaskuun vain kymmenisen kilometriä. Pojat olisivat voineet mennä mopoillakin, mutta toisen ajoneuvon valojen toimivuus ei tuntunut olevan ihan varmaa.

Pappa tekee hakukeikan illalla.

Me loput menimme sitten katsomaan ulkoa päin paria kiinnostavaa asuntoa, joista ensimmäinen on täällä luonnonmaalla ja toinen mantereen puolella. Jälkimmäisessä on yläkerrassa kymmenen neliön tila, joka voisi sopia taidepuuhiini.

Kävimme sitten kauppareissulla Lidlissä hakemassa täydennystä. Minä jäin autoon odottamaan, kun muut kävivät sisällä. Viereen oli pysäköity pikkubussi. Ulkomaalaisen näköinen mies palasi ja jäi tupakalle auton viereen. Sitten hänen kaverinsakin tulivat. Kuulin heidän keskusteluaan ja päättelin siitä sekä auton kyljessä olevasta tekstistä, että kaverit voisivat olla puolalaisia. Sanoin tupakkamiehelle "Dzien dobry" ja sain heti saman vastauksen. Se tarkoittaa suunnilleen "Hyvää päivää". Olen oppinut tervehdyksen puolalaisilta ystäviltämme.

Osoitin miestä ja sanoin "polski" ja hän myönsi olevansa. Hän kysyi minulta jotakin polskin suuntaista. Vastasin että "finski". Taisi osua oikea muoto.

Puhui hän hieman englantiakin. Hetken rupattelimme ystävällisessä hengessä. Ovat töissä Neste Oililla.

Nyt olemme vaimon kanssa kaksistaan sisällä. Kolme nuorinta on ulkona isolla pihamaalla.

Huomenna pidän taukoa kirjoittamisesta. Palaan näihin hommiin maanantaina tai tiistaina.

Lapset tulivatkin sisään.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kuppaus ei täysin onnistunut

#leukemia #syöpä  Töppäsin taas. Minun olisi pitänyt käydä toissa päivänä verikokeessa ja paastota sekä syömisestä että juomisesta 10-12 tuntia. Vaimo hoksasi eilen.

Soitin tänään kantasolusiirtohoitajalle. Olin syönyt jo aamiaisen, koska tälle päivälle määrätyn venesektion vuoksi minun piti syödä ja juoda kunnolla. Hoitaja käväisi varmistamassa tilanteen lääkäriltä. Sain ohjeen tulla suunnitellusti venesektioon. Verikoe siirtyi. Ei tarvittu edellistä verikoetta tuoreempaa hemoglobiniarvoa, jotta voitiin ruveta botskihommiin.  

Olen selvästi siirtynyt kakkosdivisioonaan hoitojen suhteen. Johtuu hyvin edenneestä toipumisestani. Minua hoidetaan löysemmällä otteella. Kun kerroin, että olemme lähdössä Naantaliin, hoitaja taipui siihen, että verikoe siirtyy ensi tiistaihin. Ei tunnu olevan enää niin nuukaa. Hyvin siis menee.

Menimme Meikkuun Kolmiosairaalan päiväsairaalaan yhdentoista jälkeen. Suontani iskettiin toimenpidehuoneessa. Teknisesti venesektio varmaan suunnilleen sama kuin verenluovutus. Erotuksena verikokeeseen on se, että käytetään järeämpää neulaa.

Toimenpide olisi voinut olla muutaman minuutin mittainen, mutta ei minun tapauksessani. Minulla kuuluu olevan pienet ja arpiset suonet syvällä. Hoitaja käänteli piikkiä vasemman kyynärtaipeen reiässä. Operaatioon meni ainakin puoli tuntia. Ei se neulan muljauttelu mukavalta tunnu, mutta kyllä tuon kesti, vaikka naamani varmaan vääntyilikin.

Verta valutettiin muovipussiin, joka tuo mieleen ne pussit, joista verta annetaan. Lienevätkö samoja.

Tätä verta ei tutkita eikä käytetä mihinkään muuhunkaan. Se heitetään roskiin. Viljelin mustaa huumoria ja kysyin, voinko saada sen mukaan, jotta voisin tehdä veripalttua. Hoitaja ei tiennyt saisiko antaa.  

Hommaa jatkettiin oikeasta kyynärtaipeesta. Sieltä verta saatiin, mutta hitaasti, eikä tarpeeksi. Oli tarkoitus ottaa neljä desiä, mutta saatiin vain pari. Hoitaja kokeili vielä vasemmasta taipeesta vähän ylempää. Muljauttelu ei onnistunut.

Jäi kuultavaksi, pitääkö tulla toisen kerran, jotta voidaan lypsää lisää. Sekin kuulemma vaihtelee, tehdäänkö onnistunut venesektio yhden vai useamman kerran.


Nyt olemme Naantalissa lastenlapsia katsomassa. Heidän vanhempansa lähtivät rentoutumaan viikonlopuksi.


Olen säätänyt blogini asetuksia niin, että omat käynnit eivät enää kartuta latauslukemaa.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Uusi ilme

Olen toipunut hämmästyttävän hyvin leukemiasta vaikka taustalla on lymfooma. Nyt olen edennyt henkisessä prosessissani sellaiseen vaiheeseen, että uskallan katsoa rohkeasti ja valoisasti tulevaisuuteen.

Tämä on ollut ihmeellinen siunaus.

Blogitilastolukeman ja uuden näköalan innoittaman muokkasi tämän sivun ilmettä paremmin tilanteeseen sopivaksi. Yläkuva on nyt valoisa ja siinä on tilaa katseelle. Tein myös muita muutoksia Toivottavasti näkymä on nyt selkeämpi.

Vaimoni on saanut henkistä tukea rinnalla kulkemiseen Etelä-Suomen syöpäyhdistyksestä. Hänelle on kerrottu, että syövän jälkeen ei pitäisi palata vanhaan. Minäkin alan sisäistää tuota ohjetta.

Haluamme vaihtaa asuntoa ja aiomme asettua eri seudulle.  Minun tämän hetkinen suunnitelmani on panostaa kuvataiteeseen. Se on tosin polku, jota olen jo kulkenut, mutta nyt voin suunnitella sille vielä suurempaa roolia elämässäni.

Etsimme kotia, jossa on minulle on tilaa maalata. Tietysti siellä pitää olla myös hyvät olosuhteet myös vaimoni toimille.

Muutos ei ehkä tapahdu nopeasti. Asunnon laittaminen myyntikuntoon ja sen myyminen voi viedä aikaa. Tämän hetken skenaariossa jatkan työtäni syksyllä sivutoimisesti.

Suunnittelemme myös mahdollisuutta viettää kylmimmän osan vuodesta seudulla, jossa vaimollani on parempi olla.

Väsyn yhä helposti, joten on syytä edetä voimien mukaan.

Haluan suunnata tätä blogianikin tulevaan. Uusi näkymä saa varmaan valtaa postauksissani. Kantavana teemana on ollut syöpä, enkä aio sitä aihetta jättää kokonaan. Syöpä on osa identiteettiäni. Toivon, että tämä blogini luo toivoa syöpään sairastuneille, heidän läheisilleen ja muille elämän koettelemille.

Voi olla, että syöpä nostaa päätään muodossa tai toisessa. Silloin se teema korostuu taas blogissani. Tulen edelleen kertomaan valvontakäynneistä ja muistakin toimenpiteistä.  Huomenna minulta poistetaan verta Meikussa.

Palaan pian takaisin työhön ja osa-aikaeläkkeelle. Minun kannattaa nyt allokoida hommani niin, että työni sujuu.

Blogini muokkautuu sen mukaan, mitä elämä tuo tullessaan. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jotka olette olleet mukana tällä matkalla.






keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Miljoona sivulatausta

Kun lasketaan yhteen jokainen yksittäinen blogini sivun lataaminen, mukaan lukien omat vierailuni, Bloggerin laskurin mukaan kokonaissumma saavutti tänään miljoonan rajan.

En tiedä, pystyykö Blogger torjumaan kaikenlaisten robottien ja bottien vierailuja blogiini. Blogisti Sofia B:n mukaan ei. Hän kirjoittaa StatCounter-laskurista, jota käytän toisena blogini kävijälaskurina. Hänellä on sama kokemus kuin minullakin. Blogger antaa paljon isomman luvun kuin Statcounter. Jälkimmäinen antaa bruttosummaksi minulle alle puoli miljoonaa.Sofia B arvelee eron johtuvan siitä, että jälkimmäinen ei laske kaiken maailman mönkijöitä mukaan. Syy eroon ei ehkä ole tuo.

Minulla nimittäin ei ole StatCounter-asetuksissani ruksattuna tälle blogilleni kohtaa "Ignore visits from Crawlers & Bots for this project?"

Bloggerin omistaa mahtava Google. Luultavasti noin vahva toimija pystyy halutessaan seuraamaan nettiliikennettä paljon perusteellisemmin kuin StatCounter.

Miljoonan kerran jakauman teoreettiset ääret ovat yksi tai miljoona ihmistä (jos kaikki ovat ihmisiä). Joko yksi ihminen on ladannut blogini sivun miljoona kertaa tai miljoona ihmistä kerran. Ehkä tuhat ihmistä on käynyt tuhat kertaa. Tarkka suhde tuskin on mikään näistä.

Statcounter tarjoaa lajitellumpia tietoja kuin Bloggerin perusominaisuus. Siellä luokitellaan aktiivisuus muun muassa käynteihin (page views), uniikkeihin vierailuihin (unique visits)  ja uudelleenvierailuihin (returning visits). Ensin mainittuun lasketaan mukaan nekin, jotka jostakin syystä harhautuvat blogiini ja lähtevät samantien pois.

StatCounterissa voi säätää vierailujen välistä "joutoaikaa" (idle time between visits). Se tarkoittaa, että jos sama kävijä tulee tietyn ajan kuluessa uudestaan, tätä ei lasketa uudeksi uniikiksi vierailuksi. Minulla väliksi on säädetty 12 tuntia. Olen saattanut muuttaa sitä jossakin vaiheessa.

Paluuvierailuihin lasketaan ne, jotka tulevat blogiini uudestaan. Luulisin rajan menevän tuossa samassa tuntitusinassa.

Uniikkien vierailujen osuus on maaliskuusta 2014 laskettuna 63,4 prosenttia kaikista käynneistä ja paluuvierailujen 23,2 prosenttia. Paluuvierailujen suhde uniikkeihin on 36,6 prosenttia.

Päättelen noista luvuista, että osaa blogiini saapuneista ei sisältö kiinnosta ollenkaan, osa kiinnostuu ja viihtyy blogin parissa, osa palaa ja osa ottaa lukemisen tavakseen.

Olkoon nyt kumpi bruttomäärä tahansa lähempänä oikeaa, blogini on ollut hyvin suosittu ja lämmin kiitos siitä kaikille lukijoille.